Kirkonkirjojen nimet ja niiden suomentaminen?

[interlorn]

Olen tässä pohdiskellut missä määrin alkaisin suomentelemaan kirkonkirjoissa esiintyviä henkilöiden nimiä dokumentteihini. Ennen kuin alan siihen urakkaan minulla olisi muutama kysymys, joihin toivoisin kokeneempien kehäkettujen tarjoavan omia näkemyksiään sekä - jos mahdollista - faktoja:

1. Ovatko kirkonkirjoissa esiintyvät nimet (ennen 1800-luvun loppua) järjestään vääristyneitä, eli supisuomalaisista käyttönimistä on väännetty ruotsinnoksia (esim Antti Herranen --> Anders Herrain, Kaarina Herranen --> Charin Herratar)?

2. Jos vastaus ensimmäiseen kysymykseen on myöntävä, onko vääristymän syy kirkonkirjureissa, jotka eivät pitäneet suomalaisia nimiä riittävän hienoina kirkonkirjoihin vai ovatko katajaisen kansan edustajat itse halunneet kirkonkirjoihin esimerkiksi komealta kalskahtavan Abrahamin, vaikka poikaa muuten aina kutsuttaisiin Aapoksi?

3. Jos vastaus ensimmäiseen kysymykseen on myöntävä, kuinka välttää 'rikkinäinen puhelin' -ilmiö? Eli jos henkilöllä on ollut nimi, joka on ensin ruotsinnettu, niin millä tavoin nimen saisi suomennettua jälleen mahdollismman tarkasti alkuperäiseksi?

4. Löytyykö lähdeaineistoa siitä milloin mitäkin etunimiä on tullut käyttöön suomessa? Mietin esim. Jöran-nimen suomalaista vastinetta vaikkapa 1700-luvulla. Oliko Yrjö silloin yleisessä käytössä vai tulisiko nimen olla Yrjänä?

5. Löytyykö lähdeaineistoa siitä kuinka etunimistö on vaihdellut eri osissa Suomea? Tuo Jöran on ilmeisesti voinut olla Karjalassa Yllö.

6. Mitä verkkosivua suosittelisitte avuksi? Olen tähän mennessä tutustunut vain tähän: http://www.saunalahti.fi/hirvela/histor ... tsivu.html.


Näillä kysymyksillä ajan takaa sitä, että haluaisin nimetä ihmiset dokumentteihini siten, että jos sattuisin törmäämään esi-isääni kadulla, voisin kutsua häntä sellaisella nimellä, jonka tämä tunnistaisi

Kiitos etukäteen kommenteista. Kaikki näkemykset ja vinkit ovat tervetulleita

Juhana

[Maija]

Yhdyn Juhanan esittämiin kysymyksiin ja vastaan sen verran kuin osaan.

1. Niin kauan kun merkintöjä tehtiin ruotsiksi, käytännössä kaikki etunimet väännettiin ruotsiksi riippumatta siitä, miten henkilöä kutsuttiin. Käytössä olleet nimethän olivat luultavasti kaikki raamatullisia tai joskus muinaisskandinaavista alkuperää, joten ongelmia ruotsintamisessa ei esiintynyt. Rahvaan sukunimiä ei pyritty varsinaisesti ruotsintamaan, mutta jostakin syystä vakiintuivat nuo omituiset lyhennetyt versiot -nen -loppuisista. Mistähän syystä? Itäsuomalaiset -tar/-tär loppuiset naisten sukunimet olivat käsittääkseni kansan käytössä - vai mitä?

2. Kirjoitustaidottomilla ihmisillä tuskin oli valtaa tai edes kykyä ehdottaa, missä muodossa nimi kirjoihin pannaan.

3. Alkuperäisen muodon tavoittelu on vaikeaa jo siitäkin syystä, että nimet ilmeisesti vaihtelivat eri murrealueilla. Yksi mahdollisuus on selailla paikkakunnan kirkonkirjoja 1800-luvun lopulta, kun intomielisimmät fennomaanipapit rupesivat yrittelemään suomeksi kirjoittamista. Niistä voisi saada vihjeitä. Luulisi papin kuunnelleen, miten ihmiset nimen sanovat. Tietysti se on voinut muuttuakin 1600-luvulta 1800-luvulle tultaessa.

4 ja 5. Käytössäni on kirja: Kustaa Vilkuna: Etunimet. Otava 1980. Muistan hiljakkoin nähneeni sen jonkun verkkokaupan luettelossa - siis luultavasti uusia painoksia on otettu. Siinä on aakkosellinen luettelo ja jnkv nimien historiaa sekä eri muotojen käyttöalueita Suomessa.

6. ?

[EevaH]

Tästä asiasta pulpahtaa kaikilla sukututkimukseen liittyvillä keskustelusivuilla joskus varsin kiihkeitäkin väittelyitä, enkä aio sellaiseen osallistua. Muistan kerrankin erään osallistujan vaatineen - ilmeisesti ihan vakavissaan - lakia, joka kieltäisi suomentamasta papin antamaa nimeä sukukirjoissa. Voit vaikka käydä alkuun näitä keskusteluja ihmettelemässä. Katso myös Suku Forumilta Asian vierestä -osiossa tuore aihe Varhainen suomalainen etunimi. Genealogia-sivuilla on nimiguru Sirkka Paikkalan hyvä esitys aiheesta osoitteessa
http://www.genealogia.fi/nimet/nimi15s.htm

Muuten yhdyn Maijan kommentteihin, mutta mielestäni parempia viitteitä kuin ruotsinkielisten pappien joskus aika onnettomat yritykset vääntää nimiä suomeksi, tarjoavat suomenkieliset perukirjat. Niitä laadittiin jo 1800-luvun alkupuolelta lähtien ja kylien kirjoitustaitoiset isännät varmaan osasivat paremmin käyttää suomalaista nimistöä. (Ruotsalaismalliset sukunimet sensijaan tuottivat ongelmia, olen nähnyt mm. nimen Pihlgren kirjatun muotoon Pillekreeni.)

[julehti]

Vastaan tässä sukututkimusnyyppäänä, toivottavasti kokeneemmat täydentävät ja oikaisevat.

1. Ovatko kirkonkirjoissa esiintyvät nimet (ennen 1800-luvun loppua) järjestään vääristyneitä, eli supisuomalaisista käyttönimistä on väännetty ruotsinnoksia (esim Antti Herranen --> Anders Herrain, Kaarina Herranen --> Charin Herratar)?

Näin varmasti ainkin siinä osassa maata, missä kansa oli puhtaasti suomenkielistä. Kuitenkin kaupungeissa ja rannikkoalueilla oli runsasta ja ilmeisen sopuisaa kaksikielisyyttä. 1800-luvulla näillä alueilla tavallinen kansa oli osin ruotsalaistumassa. Hallinnon ja yläluokan kieli ovat kautta aikojen houkutelleet myös tavallista rahvasta. Kansallisaate ja -tunne ovat kovin myöhäistä keksintöä.

2. Jos vastaus ensimmäiseen kysymykseen on myöntävä, onko vääristymän syy kirkonkirjureissa, jotka eivät pitäneet suomalaisia nimiä riittävän hienoina kirkonkirjoihin vai ovatko katajaisen kansan edustajat itse halunneet kirkonkirjoihin esimerkiksi komealta kalskahtavan Abrahamin, vaikka poikaa muuten aina kutsuttaisiin Aapoksi?

Tärkein syy on historia. Pappien ja virkamiesten koulutus- ja virkakieli oli ruotsi 1800-luvun lopulle. He noudattivat perinnäisiä tapoja eikä moni varmaan ajatellutkaan uskaltavansa vaarantaa uraansa muuttamalla käytäntöä. Kun vanhemmat ilmoittivat esimerkiksi kirjurille tai kappalaiselle, että lapsi kastetaan Aapoksi, se kirjattiin Abrahamiksi. Luulen, että kansa ei välittänyt tuon taivaallista, mitä kirjoissa luki eikä pappi välittänyt siitä, miksi lasta kotona kutsuttiin.

3. Jos vastaus ensimmäiseen kysymykseen on myöntävä, kuinka välttää 'rikkinäinen puhelin' -ilmiö? Eli jos henkilöllä on ollut nimi, joka on ensin ruotsinnettu, niin millä tavoin nimen saisi suomennettua jälleen mahdollismman tarkasti alkuperäiseksi?

Ei millään. Johan voi olla Juho, Jussi, Juhana tai Juhani tms. Catharina voi olla Kaarin, Kaarina, Riina, Kati jne. Siksi on hyvä mainita aina rippikirjojen virallinen nimi, koska muuten ollaan arpomassa historiaa.

4. Löytyykö lähdeaineistoa siitä milloin mitäkin etunimiä on tullut käyttöön suomessa? Mietin esim. Jöran-nimen suomalaista vastinetta vaikkapa 1700-luvulla. Oliko Yrjö silloin yleisessä käytössä vai tulisiko nimen olla Yrjänä?

Suuri ongelma on siinä, ettei 1700-luvulta - ei edes seuraavan vuosisadan puolelta - ole tallella runsaasti tai joskus yhtään tietoja siitä, mitä kansanomaisia nimiä todella käytettiin. Joskus ei voi vaan olla hymyilemättä sukututkimusten suomennetuille Yrjänöille ja vastaavilla hyperkorrekteille nimille.

5. Löytyykö lähdeaineistoa siitä kuinka etunimistö on vaihdellut eri osissa Suomea? Tuo Jöran on ilmeisesti voinut olla Karjalassa Yllö.

Kustaa Vilkuna!

[jussipuranen]

Hei


Minäkin ajattelin osaltani hieman hämmentää tätä soppaa muutamilla hajanaisilla mietteillä.

Kirkonkirjoissa on samasta henkilöstä käytetty eri muotoa etunimestä (ilmeisesti tapahtuman kirjaavan papista johtuen). Esimerkiksi Helena, Lena, Elin tai Helga.
Kirkonkirjojen perusteella on vaikea arvata, millä nimellä henkilöä on perheessä kutsuttu.

Toisaalta on tapauksia, joissa pappi on systemaattisesti käyttänyt erilaista kirjoitusmuotoa kahdesta samalla tavalla suomennettavasta etunimestä. Esim. toinen on aina Elin ja toinen Helena. Tällöin voisi ajatella, että henkilköitä on perhepiirissä kutsuttu eri tavalla. Mutta millä ?

Keskustelussa tuli jo esille, että kansan käyttämiä puhuttelumuotoja esiintyy perunkirjoissa, joista niitä kannattaa etsiä. Niitä löytyy myös tuomiokirjoista, mistä niitä on vain usein vaikeampi löytää.

Usein mainitaan syyksi nimien suomentamiselle se, että näin hakujen suorittaminen sukututkimusohjelmissa olisi helpompaa.

Minusta suomentamalla kuitenkin menetetään osa olemassaolevasta tiedosta. Miksi ohjelmistoissa (tai anakaan siinä, mitä minä olen käyttänyt) ei ole tarjolla automaattista etunimen suomennosta (omaan kenttäänsä, jota itse voisi sitten muuttaa ja jonka mukaan voisi tehdä hakuja), tai miksi haettaessa Eliniä, ohjelma ei voisi listata myös Helenoita .... . Pitäisikö vaihtaa ohjelmaa?

Asiaa vielä hieman sotkeakseni, voin todeta, että isoisäni isä oli kirkonkirjojen mukaan Johan.
Monissä suomenkielisissä lähteissä häntä kutsuttiin Juhoksi.
Itse hän käytti allekirjoituksissa muotoa Juhana.
Kuolinilmoituksessa v 1900 etunimi oli Johan.
(Kaverit tietysti vielä haukkuivat Jussiksi)


Jussi

[interlorn]

Isot kiitokset ajatuksia herättävistä kommenteista!! Ohessa mietelmiäni näiden jälkeen sekä pari täydentävää kysymystä:

- Alan suomentamaan kirkonkirjojen nimiä käyttäen Kustaa Vilkunan kirjaa (jos jostain löydän) ja vanhoja perunkirjoja.

Mikä on paras lähde vanhoille perunkirjoille? Kansallisarkisto? Onko digimateriaalia missään?

- Siirrän kirkonkirjoissa käytetyn nimen käyttämäni sukututkimusohjelman (Family Tree Builder) alias-nimikenttään.

Onko olemassa konensusta siitä mikä sukututkimusohjelma on 'paras'?

Kysymys on toki subjektiivinen, mutta hyvän ohjelman tunnusmerkkejä lyhyen kokemukseni perusteella ovat (ja nämä eivät kaikki päde käyttämääni ohjelmaan): suomenkielinen, helppokäyttöinen ja nopea, hyvä ja monipuoliset hakutoiminnot, joustava raportointikäyttöliittymä (eli mahdollisuus muokata sukutaulujen sisältöä) sekä ilmaisuus tai ainakin järkevissä puitteissa liikkuva hinta.

Juhana

[julehti]

?: Onko olemassa konensusta siitä mikä sukututkimusohjelma on 'paras'?

Ei ole, koska ei ole konsesusta siitä, onko Windows, Linux ja Mac OS X 'paras'. Käytän Mac OS X:ssä Java-pohjaista GenealogyJ-ohjelmaa, joka on kyllä Macin muihin ohjelmiin verrattuna aika oudosti toteutettu. GenealogyJ on saatavilla myös Linuxille ja kehitetty aluksi siihen ympäristöön, joka selittää aika paljon sen omituista ja epäintuitiivista käyttöliittymää. GenealogyJ on OpenSource-ohjelma, joten käyttäjät voivat vaikuttaa siihen, miten ohjelmaa kehitetään ja halutessaan olla auttamassa kehitystyössä.

Ehkä jollain sukututkijalla on käyttöjärjestelmänä Windows, johon sopivista sukuohjelmista hän osaa kertoa paremmin.

Tärkeitä lähtökohtia on mielestäni hyvän ohjelman metsästyksessä sen tuki Gedcom- ja Unicode-standardille. Edellinen on välttämätöntä, jotta voi välittää ongelmitta tietoja toisten sukututkijoiden kanssa riippumatta heidän käyttämistään ohjelmista. Unicode-tuki on hyvä, jos sukulaisista löytyykin vaikkapa lättiläisiä, karjalaisia, saamelaisia, venäläisiä, puolalaisia tai muita ihmisiä, joiden nimissä tai asuinpaikoissa saattaa olla ei-länsieuroooppalaisia merkkejä.

[marjatellervo]

Genealogia.fi -sivustossa on henkilönnimistä mm seuraava artikkeli http://www.genealogia.fi/linktoold/nimet/nimi15s.htm. Tutkimustyö -otsikon alla on suuri joukko muitakin nimiin liittyviä artikkeleita.

[interlorn]

Edelleen kiitos kommenteista. Voisiko joku vielä neuvoa mikä olisi paras paikka löytää vanhoja perunkirjoja.

Juhana

[Anne]

Voisiko joku vielä neuvoa mikä olisi paras paikka löytää vanhoja perunkirjoja.

Juhana

Perukirjat on mikrofilmattu noin vuoteen 1860. Näitä rullia voi tutkia Kansallisarkistossa ja maakunta-arkistoissa. Rullia voi kaukolainata ainakin maakuntakirjastoon. Arkistoista voi kysyä neuvoa oikeiden rullien tilaamiseen. Digiarkistossa löytyy muutamien paikkakuntien perukirjoja jäsenpuolelta ( Tuomiokirjat).

Myöhemmät eli vuoden 1860 jälkeiset "vanhat" perukirjat löytyvät arkistopiireittäin maakunta-arkistosta. Joissakin maakunta-arkistoissa on perukirjakortisto, joka helpottaa etsimistä. Joissakin kaunpunginarkistoissa on myös perukirjoja arkistoituna.

Arkistolaitoksen Vakka-tietokantaa voi myös käyttää apuna aineiston löytämiseen. Tosin etsintää helpottaa, jos tietää mihin tuomiokuntaa ao. pitäjä kuului. Minkä ajanjakson ja paikkakunnan perukirjoista olisit kiinnostunut?

[EevaH]

Myös kirkonarkistoissa on perukirjoja, joko tällä nimikkeellä tai sitten osiossa Avioliittoasiakirjat. Leskethän joutuivat jättämään puolisovainajan perukirjan pappilaan päästäkseen kuulutuksiin. Nämä ovat siis pitäjittäin, eikä pitäjällä liene niin suurta väliä, jos etsiskelee vain nimikäytäntöjä. Kannattaa kuitenkin pysytellä lähialueellä, nimikäytänteet vaihtelivat eri puolilla Suomea. Itäisessä Suomessa, jossa mies antoi nimen talolle, eikä talo miehelle, on myös tapauksia, joissa kahden veljeksen, kirkonkirjoissa vaikkapa Johan ja Pehr, jaettua tilan, tulee toisen talon nimeksi Jussila ja toisen Pekkola. Näistä voi hyvin tehdä valistuneita arvauksia käytetyistä nimistä.