Digiarkiston keskustelufoorumi

Onko ollut tavallista, ettei sotilaalle annettua nimeä siirtynytkään suvussa? Perikö aina uusi sotilas entisen sukunimen vaiko myös etunimen? Onko tietoa sotilasnimen perusteesta esim. Lång viittasiko henkilön ominaisuuksiin?
Katselmusluettelossa vuosi 1814 Heinolan pataljoona on mainittuna Jäg. Jöran Lång no 97. Onko numero mahdollisesti talon mukainen? Tiedossani on, että Selkä on ollut Hartolassa Pohjolan Agumentin lampuotitalo Vuonna 1720 Ylisen Hollolan komppanian ratsutila No 97 ruodun 72 osakas.
Tämän Jöranin isä on allaolevan linkin rippikirjassa Göran Erikssons.s.1754 rk. mukaan.(s. 7.2.1753 k. 7.5.1809 on lisätty nimi Lång, muissa kirjoissa en tätä nimeä ole löytänyt enkä myöskään hänen poikansa kohdalla. Mutta genealogiassa on Selällä kuollut Erik Eriksson Lång 20.8.1760 58 v. Ja toinen Erik Eriksson Lång 7.3.1776 61 v. Näistä jäkimmäinen on Göran Erikssonin isä. Mutta Kuka on tämä 1760 kuollut Erik Lång?
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/ ... 00/169.htm
SAY mainitsee Erik Eriksonin ensimmäisen kerran Selällä 1723. Sysmän kohdalla sivu138
http://digi.narc.fi/digi/fullpic.ka?kuid=613253
Mielenkiinnosta kiittäen! MarLe

Eipä ole kukaan asiantuntija tarttunut kysymyksiisi.

Minun kokemukseni mukaan sotilasnimi joko periytyi tai sitten ei. Savossa, missä henkilöillä oli aidot suvun nimet, lapsien kastetiedoissa samassakin perheessä vaihtelevat isän sotilasnimi tai alkuperäinen sukunimi, parhaimmillaan mainitaan molemmat (esim. "Myhr eller Myryläin"). En tiedä, oliko valinta papin vai vanhempien. Myöhemmin ko. henkilöt saattavat kirjoissa esiintyä kummalla nimellä tahansa.

Ehkä Länsi-Suomessa sotilasnimi jäi helpommin käyttöön. Hiljattain tuli kyllä vastaani Laalahden rakuuna Johan Mulin Messukylästä 1760-luvulta, jonka Erkki-poika jatkoi myöhemmin ihan samassa hommassa, mutta sukunimi olikin nyt rippikirjassa Fält tai Fick tms mutta ei ainakaan Mulin. Hänen jälkeläistensä sukunimistä en vielä tiedä. (Mulin saattaa kyllä olla "aito" sukunimi, jos ko. Juhani oli Mullinusten jälkeläisiä). Siis tässä tapauksessa nimi ei periytynyt isältä eikä viran mukana.

Etunimen vaihto kesken elämän tuskin tuli kysymykseen, koska se oli annettu pyhässä kasteessa. Siis jos on kaksi Erik Långia, kyllä he kumpikin ovat alunperin Erkkejä. Aika pienihän tuo etunimivalikoima oli siihen aikaan.

PohjoisPohjanmaalla Vihannin kirkonkirjoissa olen törmännyt mm. seuraavanlaisiin sotilasnimiin, Lång, Tiger, Elephant, sekä raahen alueella Pommi ja Kuula ja Kuula sukunimi on vielä tänäpäivänäkin käytössä. Voisi kuvitella että nimet Lång, Tiger ja Elephant kuvaisivat sotilaan luonnetta ja ulkonäköä, mutta Kuula ja Pommi ei oikein sovi tähän kategoriaan.

Ei ole tainnut olla mitään yhtenäistä käytäntöä. Oman sukuni lähtötietoja löytyy keskiseltä ja pohjoiselta Pohjanmaalta. Vaikka sukuni on lännestä, jossa sukunimet ovat harvinaisia, on siellä saamani tiedon mukaan ollut kauan käytössä nimenä Suomela, joka on sotilaan kohdalla vaihdettu Hellmaniksi. Seuraavassa sukupolvessa on nimikirjo hajonnut, osa pojista on säilyttänyt sotilasnimen, osalla on käyttöön tullut vaihtelevasti erilaisia nimiä. Sukunimen perusteella on siis vaikea päätellä, kuka mahdollisesti sukuun kuuluu.
Minun sukuhaarassani mainitun Hellmanin poika otti käyttöön Kantola nimen, joka meillä on vieläkin. Kantoloita on kuitenkin monissa suvuissa, tavan takaa kuulen kysymyksen, onko se tai se siltä sinulle sukua. Olen vastaillut, että ei ainakaan läheinen, kenties ei lainkaan. Kun kantoja on ollut joka puolella, on toisistaan riippumatta voitu ottaa Kantola tai Kantonen nimi käyttöön. Minäkin olen joidenkin mielikuvissa joskus ollut Kantosena.

Tämä oli ehkä turhaakin lavertelua, mutta tuli mieleen hiukan selvittää yleistä teoriaa sukunimien kehityksestä. Jos haittaa pahemmin, tämän voi vallan hyvin poistaa häiritsemästä.

Ei varmaan todellakaan ole yhtenäistä käytäntöä. Omassa suvussani ruotusotilaaksi värvätty Paavolan talon poika sai nimekseen Dansk vuonna 1754. Dansk säilyi suvussa siten, että viimeinen sillä sukunimellä ollut oli syntynyt 1849. Dansk hävisi joko naimakauppojen kautta tai erityisesti niin, että Varsinais-Suomessa tai ainakin siinä suvussa alkoi buumi ottaa suomalaisia sukunimiä ja Danskit muuttuivat Salosiksi, Salmisiksi jne...

Pääsääntö sotilassukunimien antamisessa on ollut se, että ne ovat puhtaasti olleet kirjurin oman mielikuvituksen tuotetta. Nimi siirtyi aina seuraavalle saman ruodun sotilaalle, joten jos nimi kuvasi sotilasta, on sen täytynyt tehdä sitä ensimmäisen nimetyn sotilaan kohdalla. On mahdollista, että poikkeuksellisen pitkän sotilaan kohdalla kirjuri on keksinyt nimen Lång, mutta pituustiedothan selviävät sotilasrullista, joten sieltä asian voi saada selville. Pääsääntö nimeämisessä on alussa mainitsemallani tavalla.

Nimi periytyi sotilaan lapsille, mutta heidän muutettuaan toiseen taloon sukunimi oli talon nimi tai melko usein alkuperäinen sotilassukunimi. Saman sotilassukuiset eivät välttämättä ole sukua keskenään.

joukon66 kirjoitti:...
Nimi siirtyi aina seuraavalle saman ruodun sotilaalle, joten jos nimi kuvasi sotilasta, on sen täytynyt tehdä sitä ensimmäisen nimetyn sotilaan kohdalla.
...

Tämä ei ole aivan yksinomainen tapa. Esi-isissäni ovat saman ruodun sotilaina olleet samalla nimellä (osalla jälkeläisistä edelleenkin sukunimenä) isä ja poika, joiden palvelusaikojen välissä oli täysin eriniminen ruotusotilas.

Jaska

On toki näinkin käynyt. Se voi johtua siitä, että toisesta ruodusta saattoi siirtyä sotilas ja toi mukanaan oman sotilassukunimen. Usein tällaisessa tapauksessa sotilassukunimi muuttui pysyvästi ko. ruodussa. On muitakin kummallisuuksia havaittu. Siksi totesinkin, että ruotusotilaiden tutkiminen on salapoliisityötä parhaimmillaan.

Minäkin protestoisin tätä lausuntoa "nimi siirtyi aina ...". Olen kuullut sen ennenkin ja aina sitä hämmästellyt, koska omat havaintoni eivät sitä tue. Katsoin nyt asiaa vähän tarkemmin ja kyllä ainakin täällä Savossa nimen periytyminen ruodussa on pikemminkin poikkeus kuin sääntö. Netissähän on nyt joitakin hienoja sotilaslistoja, joten kävin kurkkaamassa tilannetta Närpiössä. Siellä nimen periytyminen ruodussa on jonkin verran yleisempää, mutta tyypillisesti sielläkin esiintyy 3-5 eri nimeä/ruotunumero ja esim. ruodun 26 yhdellätoista miehellä on jokaisella eri sotilasnimi.

Savon ruoturullissa oli sotilalla vielä isonvihan aikaan pääosin oma nimi käytössä ja poikkeukset saattoivat olla sukunimirajan takaa tulleita miehiä, joilla ei omaa nimeä ollutkaan. Rullat puuttuvat vuosilta 1722-31, mutta esim. vuoden 1735 pääkatselmuksen perusteellisessa luettelossa on tilanne kääntynyt jo toisinpäin. Alkuaikoina sotilasnimet olivat yleensä eläinten nimiä (Tiger, Kanin, Igelkott, Sparf, Mört), adjektiiveja (Lustig, Lång, Frisk, Glad) tai sotilaskaluston nimiä (Mörsare, Lunta, Kula, Lavett, Pistol). Myöhemmin nimivalikoima monipuolistui ja usein nimi johdettiin miehen siviilinimestä, mm. Viinikaisia on kutsuttu nimillä Winsten, Winblad ja Windrufva ja Mannisia nimillä Mann, Malm, Malmberg, Manström ja Mangelbom. Ja ilmeisesti ruotukirjurilla oli tosiaan täysi vapaus antaa sotilaalle mikä nimi hyvänsä.

Ruotukirjurista riippui myös merkitsikö hän uuden sotilaan siviilinimen vai ei. Yleensä ei, mutta kannattaa tarkistaa, koska muutamina vuosina on ihan yleisesti tulokkaat merkitty tähän tapaan "intagen lego karl Eric Poikalain nu Påck kalladt"

Niinpä. Olen itse pitänyt tuota sotilasnimen uusiokäyttöä lähinnä varoituksena kokemattomille tutkijanaluille, että kaikki samannimiset eivät ole sukua, samallakaan paikkakunnalla saati naapurikomppanian ruodussa. Omissa yli 20 solttuesi-isissäni muistelen havainneeni vain yhden tapauksen, jossa reserviläisesi-isäni Snar sai edeltäjänsä sotilasnimen. Erään toisen sotilaan yleistä nimeä Sten näkyi myöhemminkin käytetyn sotilasnimenä alueella, mutta taisi olla eri ruodussa. Tapaukseni ovat lähes kaikki Varsinais-Suomesta.

Joukon ajatukseen "ruotusotilaiden tutkiminen on salapoliisityötä parhaimmillaan" yhdyn täysin! Useimmitenhan ajanjakso on 1700-luku, jolloin rippikirjatkin olivat merkinnöiltään aika minimalistisia. Monen sotilaan vanhempien selvittely on jäänyt väkisinkin keskeneräiseksi, toisissa taas nimenomaan dekkarityylinen lähestymistapa on ratkaissut asian

Jaska