Halttunen-suku
Halttunen-suku
Onko havaintoja olisiko tutkittu mahdollista sukulaisuutta esim. Vuolingon/Kiteen/Kangasniemen/Rautalammin/Ähtärin Halttusten kesken? Yhteinen kanta-isä??
-
- Viestit: 17
- Liittynyt: 19.04.2010 18:47
Re: Halttunen-suku
Hei!
Sukututkija Tommy Koukka on julkaisemassaan Halttusten sukukirjassa antanut seuraavan selvityksen Halttusten alkuperästä.
Pirjo Mikkonen ja Sirkka Paikkala selittävät Sukunimet-kirjassaan sukunimen Halttunen kantamuodon olevan sanassa Halttu. 1500- ja 1600-luvulla Halttu-nimiä esiintyi enimmäkseen Savossa ja Keski-Suomessa, mutta myös Oulun läänissä ja vanhassa Käkisalmen Karjalassa. Mahdollisesti nimi juontaa juurensa saksalaisista Reinhold ja Winhold tyyppisistä nimistä, joiden loppuosa on irronnut ja ajanmittaa muotoutunut Haltuksi ja Halttuseksi. Toisaalta muinaisessa germaanisessa nimistössä on useita Hald- ja Halt-alkuisia nimiä, joiden alkuosa on voinut irrota ja vakiintua sukunimeksi (mm. Haltbert, Haltiprech, Haldofred, Haltmar). (Mikkonen, 94). Halttusen suvun kantaisä lienee ollut etunimeltään Halttu, jonka jälkeläisiä on kutsuttiin ensin Haltunpojiksi, mistä muodostui sukunimi Halttunen. Milloin kantaisä Halttu on elänyt? Lyypekin perustamisen jälkeen 1100-luvulta lähtien vaikuttivat suomalaisten ja alasaksalaisten välillä kiinteät kauppasuhteet. Erityisesti Hansaliiton kukoistuksen aikoina 1300-luvulla germaanisperäinen nimistö levisi paitsi Varsinais-Suomeen myös sisemmälle maahan, Satakuntaan ja Hämeeseen. Karjalaan uudet vierasperäiset nimet kulkeutuivat noihin aikoihin enimmäkseen Viipurin kautta. Nimiaineksia lainattiin muilta kansoilta samalla tavalla kuin muitakin tapoja. Kristillisen ajan alussa ortodoksisen kirkon läntisin keskus oli nykyisen Mikkelin seudulla. Niinpä ortodoksinen pohja tuntuu paitsi karjalaisessa myös vanhimmassa savolaisessa sukunimistössä. Vuonna 1323 solmitun Pähkinäsaaren rauhan rajasta tuli pitkiksi ajoiksi valtapiiri- ja kultturiraja, jota nimistökin (tietyin poikkeuksin) noudattelee: itäpuolella ovat kehittyneet karjalais-ortodoksiset nimet, länsipuolella roomalaiskatoliset, alasaksalaiset ja ruotsalaiset nimet. Väestön liikehdintä puoleen ja toiseen sekä valtakunnan rajan muutokset ovat tietenkin vuosisatojen mittaan laajentaneet ja sekoittaneet nimistön aiempaa levikkiä. (Mikkonen, 21-22). Halttusia on esiintynyt myöhäiskeskiajalla ortodoksisen nimistön alueella. Koska germaanisperäinen nimistö levisi tälle alueelle 1300-luvulta alkaen, on Halttusen suvun kantaisä Halttu elänyt aikaisintaan tuolla vuosisadalla. Tanskalainen aatelinen Eerik Akselinpoika Tott alkoi rakentaa Olavinlinnaa vuonna 1475 Ruotsin kruunun etuja varten. Tämän johdosta Savoon tuli uutta asutusta muualta Suomesta ja myös ulkomaalaisia, joista jotkut jäivät pysyvästi Savoon. Ehkä näiden ulkomaalaisten joukossa on ollut myös Halttusen suvun saksalainen kantaisä Halttu. Olavinlinna omistettiin norjalaiselle pyhimykselle Pyhälle Olaville. Kaksi ensimmäistä vuotta rakennettiin ainoastaan puusta.Linnan muurasivat suomalaiset päivätyöläiset. Työväkeä värvättiin aina Uudeltamaalta ja Hämeestä asti. Vuonna 1477 Eerik Tott kirjoitti langolleen Sten Sturelle antavansa "muurata sekä torneja, kehämuureja ja muita hyödyllisiä rakennuksia ja että hänellä on siellä 16 hyvää ulkomaista muurimestaria". Muurimestarit lienevät saapuneen Tallinnasta, jossa samaan aikaan rakennettiin kaupunginmuuria. Vuonna 1481 Olavinlinnasta mainitaan nimeltä eräs muurimestari, tallinnalainen "Oleff Hergk" eli Olavi Härkä. Vuonna 1483 ainakin päälinnan ensimmäinen vaihe lienee ollut valmis. (Gardberg, 109). Eerik Tottin kuoltua linnan rakennustöitä johti hänen veljensä Lauri Akselinpoika. Tämän aikana mainitaan Olavinlinnan rakennustöitä suorittamassa jo edellämainittu Oleff Hergk-niminen, Tallinnasta kotoisin ollut muurarimestari. Työtä on näin hänen päällikkyyskautenaan jatkettu samaisen balttilaisen ammattimestaritaidon merkeissä, jota Eerik Akselinpoikakin otaksuttavasti on käyttänyt hyväkseen. Oleff Hergk, joka jo "joitakin aikoja oli muurannut ja työskennellyt Uudessa linnassa ("Nygenslote") oli menettänyt puolisonsa. Kun hän ei voinut jättää työtään kesken, pyysi Lauri-herra, että Tallinnan raati ottaisi hänen vaimonsa omaisuuden haltuunsa, siksi kunnes Oleff itse saapuisi Tallinnaan perintöetujaan valvomaan. (Pohjolan-Pirhonen, 51). Edellä kerrotun perusteella voisi olettaa myös Halttusen suvun kantaisän Haltun olleen mukana Olavinlinnan rakennustöissä. Ehkä hän on ollut yksi 16 tallinnalaisesta muurimestarista. Virossahan asui tuohon aikaan paljon saksalaisia, joten Halttu on voinut olla Viron saksalainen. Kuten seuraavasta luvusta ilmenee, jo Savon ensimmäisessä verokirjassa vuodelta 1541 mainitaan useita Halttusia Rantasalmen ja Vesulahden pitäjissä. Tämä tarkoittaisi, että Haltun olisi täytynyt olla Olavinlinnan rakennusaikana 1400-luvun lopussa jo melko iäkäs mies, jolloin hänellä olisi jo tuolloin ollut useita lapsia ja lastenlapsia, jotta suku olisi ehtinyt 1500-luvun puoliväliin mennessä levitä näin laajaksi. Halttusen suvun saksalaiseen alkuperään voisi viitata myös Rantasalmella jo vuoden 1541 verokirjassa mainittu aika harvinainen nimi Volmar Halttunen. Nimi Volmar, tai Volmari, on lyhentymä Voldemarista, mikä puolestaan saksalainen muunnos Valdemarista. Saksassa Volmar tulkitaan rinnakkaismuodoksi nimestä Volkmar, jonka alkuosa merkitsee kansaa ja loppu kuuluisaa. Nimi Valdemar selitetään olevan tanskalainen muunnos muinaisslaavilaisesta nimestä Vladimeru. (Lempiäinen, 505, 517). Pirisen mukaan saksalaisperäiset nimet Hintsa, Tiiri eli Didrik ja Volmar esiintyvät vain kerran Savon vuoden 1541 verokirjassa (Pirinen 1982, 218). Myöhemmin mainitaan Juvan Partalan nimismiestalon isäntänä Heikki Niilonpoika Leskisen jälkeen eräs Volmar Erkinpoika vuosina 1562-65 (Pirinen 1982, 206). Juvan nimismiesten joukossa oli runsaasti vierasnimisiä: 1556 Jesper Sipinpoika, joka tunnetaan parhaiten lainlukijana, 1564-65 Volmar Erkinpoika, hänen jälkeensä ainakin 1569-79 Paavo Sipinpoika ja tämän jälkeen aina uuden vuosisadan alkuun Matti Laurinpoika Saara (Pirinen 1982, 452). Nimismiehen asema kruunun ja talonpoikien välissä ei ollut suinkaan helppo, vaan joskus he joutuivat väkivallan kohteiksi. Juvalla Niilo Tarkiaisen metelöinti meni niin pitkälle, että hänen katsottiin aikoneen tappaa nimismiehen, nähtävästi Volmar Erkinpojan, joka ei itsekään epäröinyt antaa iskua iskusta. (Pirinen 1982, 450). Etunimestä päätellen nimismies Volmar Erkinpojalla on voinut olla jonkinlainen yhteys Volmar Halttusen sukuun. Ehkä he ovat olleet yksi ja sama mies.
Omaan sukupuuhuni kuuluu melkoinen määrä Halttusia, mutta he ovat Kangasniemen-Pieksämäen-Hankasalmen Halttusia ja asumisalue on aika suppea Hankasalmen Halttulan kylän ympäristöstä. Eli luottaisin tuon Tommyn, joka on sukututkimuksen "puoliammattilainen", selvitykseen.
yst. joulunalusterveisin Erkki Porista
Sukututkija Tommy Koukka on julkaisemassaan Halttusten sukukirjassa antanut seuraavan selvityksen Halttusten alkuperästä.
Pirjo Mikkonen ja Sirkka Paikkala selittävät Sukunimet-kirjassaan sukunimen Halttunen kantamuodon olevan sanassa Halttu. 1500- ja 1600-luvulla Halttu-nimiä esiintyi enimmäkseen Savossa ja Keski-Suomessa, mutta myös Oulun läänissä ja vanhassa Käkisalmen Karjalassa. Mahdollisesti nimi juontaa juurensa saksalaisista Reinhold ja Winhold tyyppisistä nimistä, joiden loppuosa on irronnut ja ajanmittaa muotoutunut Haltuksi ja Halttuseksi. Toisaalta muinaisessa germaanisessa nimistössä on useita Hald- ja Halt-alkuisia nimiä, joiden alkuosa on voinut irrota ja vakiintua sukunimeksi (mm. Haltbert, Haltiprech, Haldofred, Haltmar). (Mikkonen, 94). Halttusen suvun kantaisä lienee ollut etunimeltään Halttu, jonka jälkeläisiä on kutsuttiin ensin Haltunpojiksi, mistä muodostui sukunimi Halttunen. Milloin kantaisä Halttu on elänyt? Lyypekin perustamisen jälkeen 1100-luvulta lähtien vaikuttivat suomalaisten ja alasaksalaisten välillä kiinteät kauppasuhteet. Erityisesti Hansaliiton kukoistuksen aikoina 1300-luvulla germaanisperäinen nimistö levisi paitsi Varsinais-Suomeen myös sisemmälle maahan, Satakuntaan ja Hämeeseen. Karjalaan uudet vierasperäiset nimet kulkeutuivat noihin aikoihin enimmäkseen Viipurin kautta. Nimiaineksia lainattiin muilta kansoilta samalla tavalla kuin muitakin tapoja. Kristillisen ajan alussa ortodoksisen kirkon läntisin keskus oli nykyisen Mikkelin seudulla. Niinpä ortodoksinen pohja tuntuu paitsi karjalaisessa myös vanhimmassa savolaisessa sukunimistössä. Vuonna 1323 solmitun Pähkinäsaaren rauhan rajasta tuli pitkiksi ajoiksi valtapiiri- ja kultturiraja, jota nimistökin (tietyin poikkeuksin) noudattelee: itäpuolella ovat kehittyneet karjalais-ortodoksiset nimet, länsipuolella roomalaiskatoliset, alasaksalaiset ja ruotsalaiset nimet. Väestön liikehdintä puoleen ja toiseen sekä valtakunnan rajan muutokset ovat tietenkin vuosisatojen mittaan laajentaneet ja sekoittaneet nimistön aiempaa levikkiä. (Mikkonen, 21-22). Halttusia on esiintynyt myöhäiskeskiajalla ortodoksisen nimistön alueella. Koska germaanisperäinen nimistö levisi tälle alueelle 1300-luvulta alkaen, on Halttusen suvun kantaisä Halttu elänyt aikaisintaan tuolla vuosisadalla. Tanskalainen aatelinen Eerik Akselinpoika Tott alkoi rakentaa Olavinlinnaa vuonna 1475 Ruotsin kruunun etuja varten. Tämän johdosta Savoon tuli uutta asutusta muualta Suomesta ja myös ulkomaalaisia, joista jotkut jäivät pysyvästi Savoon. Ehkä näiden ulkomaalaisten joukossa on ollut myös Halttusen suvun saksalainen kantaisä Halttu. Olavinlinna omistettiin norjalaiselle pyhimykselle Pyhälle Olaville. Kaksi ensimmäistä vuotta rakennettiin ainoastaan puusta.Linnan muurasivat suomalaiset päivätyöläiset. Työväkeä värvättiin aina Uudeltamaalta ja Hämeestä asti. Vuonna 1477 Eerik Tott kirjoitti langolleen Sten Sturelle antavansa "muurata sekä torneja, kehämuureja ja muita hyödyllisiä rakennuksia ja että hänellä on siellä 16 hyvää ulkomaista muurimestaria". Muurimestarit lienevät saapuneen Tallinnasta, jossa samaan aikaan rakennettiin kaupunginmuuria. Vuonna 1481 Olavinlinnasta mainitaan nimeltä eräs muurimestari, tallinnalainen "Oleff Hergk" eli Olavi Härkä. Vuonna 1483 ainakin päälinnan ensimmäinen vaihe lienee ollut valmis. (Gardberg, 109). Eerik Tottin kuoltua linnan rakennustöitä johti hänen veljensä Lauri Akselinpoika. Tämän aikana mainitaan Olavinlinnan rakennustöitä suorittamassa jo edellämainittu Oleff Hergk-niminen, Tallinnasta kotoisin ollut muurarimestari. Työtä on näin hänen päällikkyyskautenaan jatkettu samaisen balttilaisen ammattimestaritaidon merkeissä, jota Eerik Akselinpoikakin otaksuttavasti on käyttänyt hyväkseen. Oleff Hergk, joka jo "joitakin aikoja oli muurannut ja työskennellyt Uudessa linnassa ("Nygenslote") oli menettänyt puolisonsa. Kun hän ei voinut jättää työtään kesken, pyysi Lauri-herra, että Tallinnan raati ottaisi hänen vaimonsa omaisuuden haltuunsa, siksi kunnes Oleff itse saapuisi Tallinnaan perintöetujaan valvomaan. (Pohjolan-Pirhonen, 51). Edellä kerrotun perusteella voisi olettaa myös Halttusen suvun kantaisän Haltun olleen mukana Olavinlinnan rakennustöissä. Ehkä hän on ollut yksi 16 tallinnalaisesta muurimestarista. Virossahan asui tuohon aikaan paljon saksalaisia, joten Halttu on voinut olla Viron saksalainen. Kuten seuraavasta luvusta ilmenee, jo Savon ensimmäisessä verokirjassa vuodelta 1541 mainitaan useita Halttusia Rantasalmen ja Vesulahden pitäjissä. Tämä tarkoittaisi, että Haltun olisi täytynyt olla Olavinlinnan rakennusaikana 1400-luvun lopussa jo melko iäkäs mies, jolloin hänellä olisi jo tuolloin ollut useita lapsia ja lastenlapsia, jotta suku olisi ehtinyt 1500-luvun puoliväliin mennessä levitä näin laajaksi. Halttusen suvun saksalaiseen alkuperään voisi viitata myös Rantasalmella jo vuoden 1541 verokirjassa mainittu aika harvinainen nimi Volmar Halttunen. Nimi Volmar, tai Volmari, on lyhentymä Voldemarista, mikä puolestaan saksalainen muunnos Valdemarista. Saksassa Volmar tulkitaan rinnakkaismuodoksi nimestä Volkmar, jonka alkuosa merkitsee kansaa ja loppu kuuluisaa. Nimi Valdemar selitetään olevan tanskalainen muunnos muinaisslaavilaisesta nimestä Vladimeru. (Lempiäinen, 505, 517). Pirisen mukaan saksalaisperäiset nimet Hintsa, Tiiri eli Didrik ja Volmar esiintyvät vain kerran Savon vuoden 1541 verokirjassa (Pirinen 1982, 218). Myöhemmin mainitaan Juvan Partalan nimismiestalon isäntänä Heikki Niilonpoika Leskisen jälkeen eräs Volmar Erkinpoika vuosina 1562-65 (Pirinen 1982, 206). Juvan nimismiesten joukossa oli runsaasti vierasnimisiä: 1556 Jesper Sipinpoika, joka tunnetaan parhaiten lainlukijana, 1564-65 Volmar Erkinpoika, hänen jälkeensä ainakin 1569-79 Paavo Sipinpoika ja tämän jälkeen aina uuden vuosisadan alkuun Matti Laurinpoika Saara (Pirinen 1982, 452). Nimismiehen asema kruunun ja talonpoikien välissä ei ollut suinkaan helppo, vaan joskus he joutuivat väkivallan kohteiksi. Juvalla Niilo Tarkiaisen metelöinti meni niin pitkälle, että hänen katsottiin aikoneen tappaa nimismiehen, nähtävästi Volmar Erkinpojan, joka ei itsekään epäröinyt antaa iskua iskusta. (Pirinen 1982, 450). Etunimestä päätellen nimismies Volmar Erkinpojalla on voinut olla jonkinlainen yhteys Volmar Halttusen sukuun. Ehkä he ovat olleet yksi ja sama mies.
Omaan sukupuuhuni kuuluu melkoinen määrä Halttusia, mutta he ovat Kangasniemen-Pieksämäen-Hankasalmen Halttusia ja asumisalue on aika suppea Hankasalmen Halttulan kylän ympäristöstä. Eli luottaisin tuon Tommyn, joka on sukututkimuksen "puoliammattilainen", selvitykseen.
yst. joulunalusterveisin Erkki Porista
Re: Halttunen-suku
Kiitos Erkki avustasi. Mukavaa Joulun jatkoa ja Onnea tulevalle vuodelle!