Noormarkku (kylä)

Noormarkku on kylä Noormarkussa http://www.sukuhistoria.fi/wiki/index.php/Noormarkku

Niilo J. Avellanin artikkelista Tietoja muutamista entisen Ulvilan pitäjän maatiloista. Satakunta - Kotiseutututkimuksia I (http://www.pori.fi/kirjasto/satakuntasarja/Satakuntasarja1.pdf)

Vanhoissa maakirjoissa käytetään Noormarkun (Asiakirjoissa myöskin: Norrmark, Norrmarken.) nimeä niin nykyisestä Noormarkusta kuin sen läheisyydessä olevasta Finbyyn kylästäkin puhuttaessa. Finbyyn nimi ei kuitenkaan entisinäkään aikoina ollut aivan tuntematon, joka nähdään siitä, että sitä ainakin kahdesti käytetään 1500-luvulta säilyneissä asiakirjoissa. Kaikissa 1400-luvun asiakirjoissa sekä — merkillistä kyllä — eräässä asiakirjassa vuodelta 1753 tavataan Finby-nimen asemasta nimi Kainunkylä, joka tätä nykyä on peräti tuntematon. Todennäköistä on sentähden, että Noormarkun kylän toisen osan nimenä alkuansa oli Kainunkylä, mutta että seudun ruotsalaiset käyttivät nimeä Finby, joka vähitellen syrjäytti alkuperäisen Kainunkylä-nimen.

Mikäli tiedetään, puhutaan Noormarkusta ensi kerran v. 1402. Pyhän Henrikin päivänä mainittuna vuonna lahjoitti Suomen ensimäinen arkkiteini Henrik Maununpoika »arkkiteinin pöydän hyväksi » 8 tangon suuruisen tilansa Noormarkussa, sillä tavalla ansaitaksensa omalle ja vanhempiensa sieluille autuutta. Kauanko tila arkkiteinin istuimen hallussa pysyi, on tietämätöntä. Kuluu kokonaista kaksi vuosisataa, ennenkuin Noormarkusta on mitään muistiinpantavaa tavattavissa. Sen 12 tilaa pysyi 1600-luvun alkupuoleen asti verotiloina. Siitä lähtien rupeaa Noormarkussa kuitenkin lahjoitusmaita ilmaantumaan. Luutnantti Olavi Juhananpoika sai syyskuun 13:ntena päivänä 1603 elinkautiseksi lahjoitukseksi erään tilan Noormarkussa. Ennen pitkää Olavi Juhananpojan nimi kuitenkin katoaa maakirjoista. Luutnantti Pietari Niilonpojan lippukuntaan kuuluva sotamies Sakari Knuutinpoika, jolta jalka Käkisalmen piirityksessä oli ammuttu, sai 27:ntenä päivänä marraskuuta 1613 elinkautiseksi lahjoitukseksi yhden Noormarkun tilan. Lahjoitus uudistettiin 1643 heinäkuun 8:ntena päivätyllä kunink. kirjeellä. Olipa myöskin Hannu Ragvaldinpoika Örneramilla, Pietniemen herralla, elokuun 20:ntenä 1614 sekä huhtikuun 8:ntena 1616 päivättyjen kunink. kirjeiden johdosta elinkautisena lahjoituksena yksi tila Noormarkussa.

Kaikki nyt luetellut lahjoitukset olivat ainoastaan elinkaudeksi annetut ja joutuivat sentähden lahjoituksen-saajan kuoleman jälkeen takaisin kruunulle. Mutta useita Noormarkun tiloja annettiin myöskin rälssiksi. Huhtikuun 15:ntena päivänä 1622 sai päämajoitusmestari Gotthard Zechler Norrköpingin kokouksen ehdolla useampia tiloja, joista 7 lienee (Tiedot Zechlerin Noormarkussa omistamien tilojen luvusta vaihtelevat suuresti. Maakirjoissa vuosilta 1623 ja 1629 mainitaan hänellä olleen 10 tilaa, myöhemmissä maakirjoissa puhutaan milloin 5:stä, milloin 6:sta, milloin 7:stä tilasta. Todennäköisesti oli näitä kuitenkin 7, siitä päättäen että Reinhold Böning, joka osti appensa tilat, sai tuomiokirjoien mukaan kiinnityksen 7:ään tilaan.) ollut Noormarkussa. Omistusoikeutensa tiloihin sai Zechler 23 p. kesäkuuta 1646 vahvistetuksi. Pian kuitenkin tilat siirtyivät hänen vävylleen Reinhold Böningille. Tämä sai v. 1651 kihlakunnanoikeudessa kiinnityksen 3:een tilaan, jotka hän 30 p. lokakuuta 1648 oli apeitaan ostanut, sekä sen lisäksi vielä yhteen tilaan, jonka Zechler oli antanut sadan riikintaalerin ja sadan kuparitaalerin pantiksi ratsumestari Niilo Olavinpojalle, ja jonka rahasumman Böning oli suorittanut. V. 1656 sai Reinhold Böning kaiken lisäksi vielä kiinnityksen kolmeen tilaan, jotka hän myöhemmin oli apeitaan ostanut. Näin joutuivat kaikki Zechlerin Noormarkussa olevat rälssit Böningin haltuun.

Neljä Noormarkun tilaa liitettiin v. 1651 Porin kreivikuntaan. Paitsi kreivikuntaan kuuluvia ja Böningin hallussa olevia tiloja, oli Noormarkussa vielä yksi tila, joka oli annettu eräälle Gabriel Eskilinpojalle mieliaikaiseksi lahjoitukseksi.

Reduktsionin aikoina tehtiin — 1685:n maakirjan mukaan — Noormarkun tiloista seuraavat uudet tilat: yksi Liewenin rykmentin Hammarin komppanian uusijakoinen ratsutila; yksi Rehbinderin komppaniaan kuuluvan sotamiehen tila; yksi akumenttitila; yksi jakamaton kruununtila sekä yksi Liewenin rykmentin Hammarin komppanian luutnantin palkkatila.

Böningin rälssiin kuuluvista tiloista peruutettiin ainakin kolme vuoden 1683:n verolla, mutta annettiin kuitenkin kymmeneksi vuodeksi takaisin entiselle omistajalle. Muut rälssitilat olivat 1685:n maakirjan mukaan edelleenkin jääneet Reinhold Böningin († 1691) haltuun, mutta, koska Noormarkussa ei sittemmin rälssitiloja mainita, tuntuu tämä tieto epäilyttävältä.

Noormarkun maatilojen jako muuttuu ennen pitkää, niin että varsinaisessa Noormarkussa tavataan tästedes seuraavat tilat: Herrgårdin säteri- ja verorustholli, säteri-osa 2/3 ja vero-osa 1/3 manttaalia, Ollilan verotila, 5/12 mantaalia, Tommilan verotila, 1/2 manttaalia, Vrangin verotila, 1/2 manttaalia, Kleemolan akumenttitila, 2/3 manttaalia, ja Simulan akumenttitila, 1/3 manttaalia, sekä Finbyyssä: Uotilan verotila, 1/3 manttaalia, Heikkilän verotila, 1/3 manttaalia, Kaharin verotila, 5/12 manttaalia, Kaapelin verotila, 1/4 manttaalia, Keitingin akumenttitila, 3/4 manttaalia, Kuurin verotila, 1/3 manttaalia, ja Klemetin verotila, 1/4 manttaalia.

Herrgårdin rusthollin haltijana oli 1700-luvun alkupuolella kapteeni Kustaa Böning, Reinhold Böningin poika. Tämä luovutti kuitenkin rusthollin Porin kauppiaalle, raatimies Adrian Gottlebenille, jonka isä raatimies Gabriel Gottleben (Puoliso: Kristina Grelsintytär († 1687).) (10/8 1673) Lyypekistä oli muuttanut Poriin ja tullut lavean kauppiassuvun kantaisäksi. Adrian Gottleben kuoli 31 p. maaliskuuta 1710. Herrgårdin rustholli joutui nyt hänen leskelleen Saara Niilontytär Qvistille sekä tämän kuoltua v. 1739 hänen vävylleen kauppias Kaarle Indebetoulle. (Puoliso: Maria Gottleben.) Tämä myi marraskuun 5:ntenä päivänä 1748 rusthollin Turun piispalle, varakansleri Juhana Browalliukselle, professori Niilo Hasselbomille sekä M. Svederille ja H. Lidinille. Vähää myöhemmin ostivat nämä kauppias Adrian Adrianinpoika Gottlebenin leskeltä Saara Polvianderilta 1/3:n Tommilan verotilaa. Piispa Browallius myi kuitenkin jo joulukuun 10:ntenä päivänä 1750 omistamansa 1/4:n Herrgårdia sekä 1/12:n Tommilaa kauppias Niklas Pippingille. Häneltä osti puheena-olevat maatilanosat maaliskuun 27:ntenä päivänä 1751 kauppias Kustaa Aadolf Wittfoot, joka entiseltä omisti 2/3:aa Tommilaa. Maaliskuun 6:ntena päivänä 1751 tehtiin Herrgårdin ja Tommilan omistajien kesken sellainen suostumus, että Hasselbom, Sveder ja Lidin myivät Wittfootille 1/4:n Herrgårdia 2,942:sta kuparitaalerista, mutta Wittfoot puolestaan luovutti Hasselbomille, Svederille ja Lidinille 1/4 :n Tommilaa l,492:sta kuparitaalerista. Tämän suostumuksen perustuksella tulivat Herrgård ja Tommila jaetuiksi mainittujen henkilöiden kesken siten, että kauppias Wittfoot sai puolen Herrgårdia ja puolen Tommilaa, professori Hasselbom sekä Sveder ja Lidin yhteisesti toisen puolen. Sveder ja Lidin luovuttivat kuitenkin jo ennen vuotta 1753 osansa asessori Kristoffer Rappelle. Professori Hasselbom, kauppias Wittfoot ja asessori Rappe ostivat tammikuun 22:ntena päivänä 1756 Herrgårdin perinnöksi.

Kauppias Kustaa Aadolf Wittfootin kuoltua v. 1758 joutuivat hänen maatilansa hänen pojilleen pääkonsuli Arvid Wittfootille ja kauppias Tuomas Wittfootille. (Puoliso: Ulrika Albertina Weissmann.) Professori Niilo Hasselbomin (Puoliso: l:ksi Saara Meurman ja 2:ksi Helena Lagerflycht.) kuoltua v. 1764 joutui hänen osansa hänen pojalleen hovioikeudenneuvos Niilo Hasselbomille,(Puoliso: l:ksi Katarina Margareta Gederraark, 2:ksi Magdalena Hästesko— Fortuna ja 3:ksi Sofia Albertina Taube.) joka v. 1770 aateloittiin Fredenskiöldin nimellä. Asessori Rappe taas myi osuutensa Herrgårdiin ja Tommilaan kornetti Adam Reinhold Weissman von Weissensteinille. Vuoden 1790:n vaiheilla tapaamme siis Herrgårdin ja Tommilan omistajina pääkonsuli Wittfootin ja kauppias Wittfootin, joilla kummallakin oli hovioikeudenneuvos Fredenskiöldin, jolla oli 3/8:aa, sekä kornetti Weissman von Weissensteinin, jolla oli 1/8 kysymyksessä-olevia tiloja. Hovioikeudenneuvos Fredenskiöld kuoli 1792. Hänen leskensä Sofia Albertina Taube hallitsi poikansa kornetti Reinhold Vilhelm Fredenskiöldin holhoojana miesvainajansa maatiluksia. V. 1795 elokuun 6:ntena ja lokakuuta 12:ntena päivätyillä kauppakirjoilla myivät A. R. Weissman von Weissenstein, A. ja T. Wittfoot sekä S. A. Taube poikansa holhoojana Herrgårdin rusthollin ja Tommilan verotilan ynnä niihin aikojen kuluessa liitetyt Ollilan ja Vrangin verotilat, Simulan ja Kleemolan akumenttitilat sekä Längelmäen ja Lampin yksinäiset verotilat 16,000:sta riikintaalerista kenraaliajutantti Kaarle Konstantin de Carnallille. Huhtikuun 22:ntena päivänä 1806 annetun lupakirjan nojalla perusti tämä Herrgårdin säterin maalle Torajärvenjoen vasemmalle rannalle Makkarakosken luo Noormarkun rautaruukin. De Carnallin kuoltua v. 1832 omistivat tiloja hänen leskensä Ulrika Charlotta Renström († 1833) sekä hänen molemmat tyttärensä Katarina Maria Charlotta ja Magdalena Vilhelmina. Näistä oli edellinen naimisissa laivastokapteenin Fredrik Frans Wallensträlen ja jälkimäinen Keis. Senaatin oikeusosaston varapuheenjohtajan salaneuvos Akseli Kustaa Mellinin kanssa. Wallensträlen kuoltua v. 1857 myivät hänen poikansa Paavo Emil Wallensträle ja tyttärensä kammarineuvoksetar Martta Charlotta Stuart 17 p. toukokuuta 1864 omistamansa toisen puolen Herrgårdin rusthollia kaikkine siihen kuuluvine tilanosineen varatuomari Kaarle Juhana Lönegrenille,(Puoliso: Anna Helena Björnberg.) joka samaan aikaan salaneuvos Mellinin perillisiltä osti toisen puolen puheena-olevia tiloja. Varatuomari Lönegren teki kuitenkin pian vararikon. Lokakuun 17:ntena päivänä 1870 toimitetussa pakkohuutokuupassa osti kauppaneuvos Antti Ahlström (Puoliso: l:ksi Juhana Liljebladin leski Anna Margareta Längfors († 21/11 1870) ja 2:ksi Eva Helena Holmström.) 182,000:sta markasta Herrgårdin, Simulan, Wrangin, Kleemolan, Ollilan, Tommilan, Finbyyn Uotilan, Pomarkun kappelissa sijaitsevat Längelmäen tilat sekä Lampin Kallelan. Kauppaneuvos A. Ahlströmin kuoltua 10 p. toukokuuta 1896 omistavat tiloja hänen perillisensä.

Ollilan verotila oli 1600-luvun loppupuolella yhdessä Tommilan kanssa kapteeni Kustaa Böningin ratsutilana. Sen jälkeen mainitaan Ollila jakamattomana kruununtilana, mutta määrättiin sittemmin kornetti Berndt Juhana Eneskiöldin palkkatilaksi. Tämä jätti sen seurakunnan takausta vastaan palkka-apuna Noormarkun ensimäisen papin Yrjö Kuhlmanin viljeltäväksi, mutta kun tämä v. 1753 luopui tilasta, luovutti Eneskiöld sen syyskuun 27:ntenä päivänä samana vuonna asessori Kristoffer Rappelle, joka toukokuussa 1756 osti sen perinnöksi. Jonkun kauppasopimuksen kautta joutui tila kaikkien Herrgårdin rusthollin osallisten omaksi ja on sitten seurannut Herrgårdia.

Tommilan verotila oli v. 1690 Ollilan ohessa kapteeni Kustaa Böningin ratsutilana. Sitten se oli jonkun aikaa jakamaton kruununtila. Vähää myöhemmin tehtiin kuitenkin sen toisesta puoliskosta kornetin ja toisesta kihlakunnanvoudin palkkatila. 1700-luvun neljännellä kymmenluvulla joutui molempien puoliskojen viljelysoikeus kauppias Adrian Adrianpoika Gottlebenille. Tämä osti kesäkuun 8:ntena päivänä 1747 Tommilan perinnöksi, mutta myi pian sen jälkeen 2/3:aa siitä Turun kauppiaalle Kustaa Aadolf Wittfootille. Adrian Gottleben kuoli 1750. Hänen leskensä Saara Polviander myi nyt Herrgårdin omistajille, Brovalliukselle, Hasselhornille, Svederille ja Lidinille omistamansa 1/3:n Tommilaa.

Vrangin verotila oli 1700-luvun keskivälissä kapteeni Fredrik Dellvikin palkkatilana. Hänen lampuoteinaan viljeli sitä kaksi talonpoikaa. Nämä luopuivat kuitenkin maistaan, jotka nyt joutuivat asessori Kristoffer Rappen haltuun, toinen 27 p. toukokuuta 1754, toinen 7 p. elokuuta 1755. Asessori Rappe osti 25 p. toukokuuta 1756 Vrangin perinnöksi. Jonkun kauppasopimuksen kautta joutui se samaten kuin Ollilakin Herrgärdin rusthollin omistajien yhteisomaisuudeksi. Vielä nytkin on se mainitun rusthollin yhteydessä.

Kleemola ja Simula ovat Herrgärdin akumenttitiloja. Talonpoikien hallusta joutuivat ne 1750-luvulla Herrgårdin omistajille, jotka 22 p. tammikuuta 1756 ostivat ne perinnöksi ja liittivät ne päätilaan.

Viiki ja Tommilammi nimiset uudet, 1/3:n manttalin suuruiset tilat muodostettiin isossa jaossa v. 1803 Noormarkun kylään kuuluvista liikamaista. Tilat ovat aina olleet talonpoikien hallussa.

Uotilan ja Heikkilän tilat Finbyyssä olivat 1600-luvun loppupuolella yhdistetyt everstiluutnantti Vilhelm von Liebstorpin ratsutilaksi. Ne näyttävät sitten jonkun aikaa olleen jakamattomana kruununtilana, mutta erotettiin pian toisistansa. Uotila joutui hovioikeudenneuvos Niilo Fredenskiöldin ja vihdoin tämän alaikäisen pojan kornetti Reinhold Vilhelm Fredenskiöldin haltuun. Viimemainitun holhoojana myi äiti Sofia Albertina Taube 12 p. lokakuuta 1795 Uotilan kenraali-ajutantti De Carnallille, joka 18 p. lokakuuta 1797 osti sen perinnöksi. Sen jälkeen on tila seurannut Herrgårdia. Heikkilä on aina ollut maalaisten hallussa. Sama on ollut laita melkein kaikkien muidenkin Finbyyn tilojen. Näitä oli alkuaan neljä: Keitinki, Kaapeli, Kahari ja Klemetti eli Svenssilä, mutta aikojen kuluessa on kukin näistä tullut jaetuksi useampiin osiin. Svenssilää omisti vuodesta 1844 kruununnimismies Otto Magnus Gestrin. Tämän kuoltua v. 1848 joutui tila hänen leskelleen Amalia Charlotta Branderille sekä muille perillisille. Nämä luovuttivat sen v. 1867 kamreeri Anian Bäckströmille († 1894 l 6 / 9 ) . Nykyänsä omistaa Svenssilää viimemainitun leski Augusta Bäckström.

Lähteet

• Niilo J. Avellan: Tietoja muutamista entisen Ulvilan pitäjän maatilosta. Satakunta - Kotiseutututkimuksia I [1]