Nirkko
NIRKOT (1652 - 1731)
Pappilan ratsastilan ensimmäisestä varsinaisesta isännästä Isac Abrahami Nirkosta sanoo Heikki Kokkonen Elimäen pitäjän historia-teoksessaan (osa II) sivulla 36 seuraavaa:
"Vanhempi Iisakki Nirkko oli Elimäen kappalaisena jo vuonna 1653 ja kuolemaansa asti 1683 siis 30 vuotta. Akianderin tiedot hänestä ovat vaillinaisia, eikä hän mainitse hänen pojastaan mitään! He asuivat pitäjän eteläisen rajan takana Ruotsinkylässä n:olla 2, ratsutilalla, jota he saivat pitää, kun jo vanhempi Iisakki Nirkko Elimäen käräjillä 25.5.1668 oli siihen saanut suosituksen, eikä hän niinä 15 vuotena, joina siihen asti oli ollut Elimäen kappalaisena ollut saanut nauttia kappalaisen virkataloa Elimäellä, niin kuin muissa pitäjissä vaan hän oli asunut mainitulla tilalla Ruotsinkylässä. Tällä tilalla onkin vielä näihin aikoihin säilynyt nimi Pappila. V -n 1734 maakirjassa sen nimi kyllä oli "Isaac Nirco" virallisesti, mutta tämäkin osoittaa, että sen haltiat olivat edellä mainittuja sennimisiä pappeja, joista talo sai nimensä - olipa Elimäen kappalaisena 1723 - 1731 ollut kolmaskin Nirkko, Karl Nircko, joka varmaan oli samaa sukua ja asui samalla tilalla, ja joka siis piti yllä pappilatraditiota niin, että se ikuistui paikannimenä! Tila oli jo v. 1734 verotila, siis Nirkon pappissuvun oma, 112 veroa, 112 manttaalia, ratsutila n:o 45, mutta kylän numerojärjestyksessä Ruotsinkylä n:o 2. Nyttemmin siitä on Hämeenkylän kartanon herra Martti Rickman saanut ostaa puolen ja hän aikoo sen rakentaa Elimäen aivan rajalle Kasakkakallion viereen Pappilan vanhalla nimellä. Iisakki Abrahaminpoika Nirkko, jolta Peippolan ynnä Moision ja Mustilan herra Kasper Wrede esti mahdollisuuden tulla Elimäen varsinaiseksi kirkkoherraksi ja asettua asumaan Elimäen pappilaan Mustilan kylässä, suomalaisen sitkeydellä sitten piti paikkansa vaikkakin varakirkkoherrana ja omassa Pappilassaan rajan takana asuvana. Historia toteaa, että jos muut vaikenevat, niin "kivet huutavat"!
(Heikki Kokkonen: Elimäen pitäjän historia II, sivu 36)
Tästä Kokkosen tekstistä käy selvästi ilmi se, että paitsi vaimoa ja ratsastilaa Isac Nirkko peri myös edeltäjänsä manttelin "kiertolaispappina", jolla ei ollut sijaa omassa seurakunnassaan! Kokkonen epäilee, varsin oikeutetusti, että Israel Caroli Ithimaeus olisikin ollut vain Peippolan, Moision ja Mustilan herran Kasper Wreden VALITSEMA kirkkoherra, jonka ylläpidoksi hän olisi antanut Mustilan pappilanmaan. Iisac Nirkko taas olisi ollut "edellisten kirkkoherrain leskien ja Elimäen seurakunnan palkkaama pappi, jonka täytyi asua Ruotsinkylässä koska ei saanut virkataloa Elimäen rajain sisältä?".
Tämän vahvistaa Elimäen manttaalikirjoissa 1657 esiintyvä merkintä Mustilan kylän "prästbohletista". Antamalla maata pappilaa varten Wrede-paronit olivat turvanneet itselleen kiistatta "ius patronatus" - eli papinvalintaoikeuden, jota he välittömästi ovatkin käyttäneet vanhan suosikkinsa eduksi.
Arvelunsa "kilpailevasta papista" Kokkonen perustaa 14.10.1658 päivättyyn dokumenttiin, jolla "Sal. Herr Arves (!) efterlefverska" Maria Hannuntytär kuittasi saaneensa puolet vuotuisista kirkonjyvistä haltuunsa. Toisen puoliskon sai siis ilmeisesti Agneta Andersdotter. Näillä (seurakunnan) jyvillä "syötettiin" Elimäen SEURAKUNNAN VALITSEMIA "kapinallispappeja" seuraavan seitsemänkymmenen vuoden ajan, heidän virkanimikkeensä vaihdellessa tänä aikana varakirkkoherrasta kappalaiseen.
Missä "kivet huutavat"? Missä fyysisesti sijaitsi Nirkkojen "kapinallispappila"? Miltä se näytti?
Ruotsinkylän topografia on Nirkkojen ajasta muuttunut hämmästyttävän vähän. Tuolta ajalta säilyneet kartat osoittavat pääteitten kulkeneen lähes nykyisissä uomissaan; kylän läpi juokseva Ruotjoki on sekin muuttanut muotoaan vain hiukan suistonsa osalta. Kylän keskusta koostui tuolloin räystäs räystääseen pystytetystä rakennuskannasta, joka antoi sille lähes kaupunkimaisen ilmeen. Tässä se muistutti läheisesti naapuriaan Lapinjärven Lindkoskea, joka niinikään on rakennettu alavalle merenjättömaalle rypälemäisesti.
Rannikolta sisämaahan juoksevan päätien ja siihen horisontaalisesti lännestä Lindkoskelta yhtyvän kylätien risteystä nimitettiin Pelilänmäeksi, sen loivan kukkulan mukaan, jolla tänään seisovat kauppakeskus ja rivitalot. Siitä asutus jatkui tiheänä etelään Hembackan (Hempakka) suuntaan ja sitten satelliittimaisesti Kakkulanmäen käsityöläisyhdyskuntaan. Samaisten karttojen mukaan on kiistatta osoitettavissa että tila numero 2 sijaitsi juuri "Pelilässä", jossa vielä tänäänkin on nähtävissä rustholIin aikaisista rakennuksista ns. "Ivar Pappilan" punamullattu talo, joka lienee ollut eräs rusthollin monista torpista alun perin.
Juuri torppaa kummemmalta ei Nirkkojen ratsastila varmaankaan alkuaikoinaan näyttänyt Sitä komeampi on todennäköisesti ollut kylän järjestysnumerolla 1 kulkenut Lassas-rustholli, jota silloin isännöi Tjäder-suku. Näiden kahden kylän merkittävimmän talon etäisyys toisistaan on tuolloin ollut vain parisensataa metriä. Rusthollien väliin "Pelilän" harjalle on mahtunut vielä Möterskin- (Myötyri-) niminen talo, jossa järjestettiin vuoroviikoin jumalanpalveluksia Turun rauhan rajanvedon puolitettua Pyhtään pitäjän vuonna 1743 aina uuden kirkon pystytykseen asti. Osa kylänväkeä kulki kyllä vanhasta tottumuksesta edelleen Elimäen kirkossa sanankuulolla.
Elimäen pappien vuosikymmeninen läsnäolo Ruotsinkylässä ja Pyhtään pitäjän myöhempi silpoutuminen ovat varmaankin olleet siemenenä sille merkilliselle liikehdinnälle, joka 1900-luvun alussa tähtäsi ns. Kymensalon seurakunnan synnyttämiseen juuri näille kirkollisesti "harmaille" alueille.
Räystäsnaapuruus toi myös ongelmia, kuten Pyhtään tuomiokirjat tietävät kertoa. Niinpä mm. Nirkko-sukuun avioitunut Carolus Nirkon vaimo, Maria Hedvig Schalin, yhytti papupellostaan vuonna 1725 naapurinsa Anders Thomassoninja nimitti tätä, sekä tämän koko sukua varkaiksi. Andersin kielenkäyttö ei ollut sen häävimpi, joten Nirkko vei hänet käräjille herjauksesta. Molemmat saivat siellä sakkoja puheistaan.
(Eeva-Liisa Oksanen: Vanha Pyhtää, sivu 164)
Positiivisella puolella papin läsnäololla kylässä on ollut varmaankin rauhoittava vaikutus, vaikkakaan Isak ei "sylkäissyt kuppiin" ja on saattanut olla hilpeä seuramieskin, yhtyipä jopa tanssiinkin kylähäissä niin pyydettäessä. Tästäkin Pyhtään tuomiokirjat tietävät kertoa; tanssitettavana kun on ollut myöhempi "qvinnoperson"; tosin Isakia ei epäillä syntyneen äpärän isyydestä.
Vain kivenheiton päässä rusthollista sijaitsi Hembackan keinumäki, jonne myös Pappilan väellä kesäiltoina on saattanut olla asiaa. Omasta venevalkamasta päästiin joelle, Teutjärvelle (myös Tavastby Träsk) ja sitten Kymiä myöden alas aina merelle asti!
Elämä Svenskbyssä yleisesti ottaen on ollut huomattavasti rajantakaista rauhallisempaa; puuttuivathan kuvasta kokonaan voudit, pehtoorit ja paronit, joista Isac varmaankin sai kyllikseen viikottaisilla saarnamatkoillaan. Ei siis ihme, että Nirkot pysyivät uskollisina Ruotsinkylän rusthollilleen kolmen sukupolven ajan.
Edeltäjänsä lesken Agneta Andersdotterin nainut Isac Abrahami Nirkko oli tunnetun viipurilaisen linnakirjurin Abraham Jöranssonin poika. Hänen äitinsä oli Viipurissa 13.6.1700 kuollut Beata Bertilsdotter. Isacilla oli ainakin Göran Abrahamsson Nirkko niminen veli, joka nai veljensä vaimon, Agneta Andersdotterin ja Sigfrid Mattson Hermigierin tyttären, Brita Sigfridsdotter Hermigierin. Isacin ja Göranin sisar lienee ollut se Sara Nirkko, jonka puolisoiksi Viipurissa on merkitty qvartermästare Gabriel Herckman (Hartman) ja kauppias Caspar Luuk.
Isac Abrahami Nirkollaja Agneta Andersdotterilla tiedetään olleen ainakin seuraavat yhteiset lapset:
- Fabian Isaaci Nirkko, Uukuniemenja Jaakkiman pastori, puoliso Margareta Lindormia
- Isac Isaaci Nirkko, Elimäen kappalainen ja Pappilan toinen pappisrusthollari, puoliso Christina Johansdotter Serlachius
- Sigfrid Isaaci Nirkko, Valkealan apupappi ja kappalainen, puoliso Anna Ithimaeus.
Lasten aviot vahvistivat merkittävästi Nirkkojen statusta paikkakunnalla.
Margareta Lindormian isoisä oli Pyhtään vaikutusvaltainen, Ruotsin Blädingenissä 11.3.1608 syntynyt maisteri Nicolaus Lindormi. Margaretan isoäiti taas oli n.v. 1657 kuollut Merta Reijer,jonka isä Casper Reijer toimi Hämeenlinnan linnanvoutina ja eli aviossa ruotsalaista aatelissukua N:o 115 olevan Margareta Allongrenin kanssa.
Mertan kolme veljeä; Magnus, Johan ja Arendt Reijer aateloitiin Ruotsin ritarihuoneeseen nimellä Reiher ja numerolla 746. Suku oli jo aiemmin tullut merkityksi Reijer-nimellä Kuurinmaan ritarihuoneeseen (N:o 72 siellä), sekä Liivinmaan vastaavaan numerolla 141. Suomen ritarihuoneeseen se merkittiin nimellä Reiher, numerolla 62, vuonna 1818.
Margareta Lindormian isoäitipuolet (Nicolaus Lindormin muut puolisot) olivat Hebla Mattsdotter ja Margareta Danielsdotter Serlachius. Nicolaus Lindormi on aviostaan Margareta Danielsdotter Serlachiuksen kanssa syntyneen tyttärensä Anna Gertrud Lindormian kautta myos Giösling-suvun Lapinjärven haaran kantaisiä.
Fabian Isaaci Nirkko kuoli 23.4.1703, jonka jälkeen leski Margareta Lindormia nai hänen seuraajansa Jaakkiman kirkkoherrana Adolf Hansson Hollenderin.
Isac Isaaci Nirkon puoliso ja Pappilan toinen varsinainen rusthollarinna Christina Johansdotter Serlachius oli vuorimestari Johan Danielsson Serlachiuksen (k.7.9.1679) ja Anna Thorvöstin tytär ja äitinsä kautta sen N/N Reijerin tyttärentytär, jonka tiedetään olleen aviossa Turun pormestarin Petter Plagmanin (till Metola) kanssa (kts. Genos artikkeli 39 (1968) s. 74 - 75). Sigfrid Nirkonja Anna Ithimaeuksen tytär Anna nai Kourulan rusthollarin, rustmästare; Berndt Gardemeisterin.
Nirkot olivat armoitettuja saarnaajia ja kirkkokansan itkettäjiä. Heidän tapansa käsitellä rahvasta on varmaankin ollut hyvin samantapainen kuin etäisen sukulaisensa Nils Adolf Winterin, joka toimi Kosken kirkkoherrana v. 1796 - 1823. Hänestä kertoo Aura Jurva kirjassaan Kosken pitäjän historia mm. seuraavaa:
"Silloiseen saarnatapaan kuului seurakuntalaisten itkettäminen. Mitä enemmän kuulijat itkivät, sitä parempana pidettiin saarnaa. Naisilla olikin aina kirkkoon mennessään kädessään paitsi virsikirjaa ja kesäisin mintunoksaa, lujasti kokoon taitettu nenäliina, itkun varalta. Kun Vinter eräänä sunnuntaina ei saanut kuulijoitaan itkemään muuten, hän huusi: "Te Kosken muijat! Teistä lähtee kaikki paha! Te kosken äijät! Antakaa muijillenne selkäsauna! " Heti alkoivat naiset valtoimenaan vuodattaa kyyneleitä, ja äijät myhäilivät partoihinsa. "Muijat" olivat suututtaneet "pasturskan"." .
Isac Isaaci Nirkon sanotaan vanhoilla päivillään kärsineen jonkinasteisesta mielenvikaisuudesta, jonka johdosta hän oli viranhoitoon lopulta kykenemätön. Elimäen rahvas muisteli häntä kaipauksella, sillä toimessaan hän oli osoittanut pelototonta ja uhrautuvaa mieltä, eikä koskaan kumartanut paronien käskystä oikeaksi tuntemaansa asiaa ajaessaan.
Isacin ja Christina Johansdotter Serlachiuksen aviosta syntyi ainakin Catharina-niminen tytär, joka avioiutui toistaiseksi nimeltä tuntemattoman aliupseerin (kersantti) kanssa. Catharinan kohtalosta kertoo Pernajan syyskäräjillä 15/10 1730 kirjoitettu protokolla seuraavaa:
"Det fåredro g ... Petrus Serlachius och länsman Johan Smahl.. . d. 1. och 2. huius den olyckan hände, att Probstens systerdotter Sergeantsänckian Catharina Nircko, som haft sitt tillhåld a pastoratet eller Prästgården här i Pernå Sochn under dess hyfwudsvagheet sig med en Knif sielf strupen afskurit och således Lifwet afhändt skolandes hennes döda lekamen ännu läggia der i stugugålfwet i sin egen blod..."
(Johan Brandt: Sukututkijat 16.4.04)
Juuri tämä hiljattain löytynyt tieto saa epäilemään Isac Isaaci Nirkolla olleen muitakin lapsia. Ennen muuta Valkealan pitäjänhistoriassa Sirgfrid Nirkon pojaksi mainitun Carolus Nirkon isän henkilöllisyys joutuu uudelleenarvioitavaksi. Olisiko kuitenkin niin, että Carolus, joka seurasi Isac Isaacia Elimäen kappalaisen virassa n.v. 1725 ja oli jo sitä ennen saarnannut Elimäellä ainakin v. 1715, olisikin yllämainitun Catharinan veli ja Isaacin poika? Näin selittyisi loogisesti se, että hänen vaimonsa Hedvig Schalin näyttää Pyhtään tuomiokirjojen valossa "emännöineen" Pappilaa jo v. 1725 (Kts. käräjätapaus "Papupelto" yllä).
Carolus Nirkko asui ainakin osan toimivuosistaan jo Elimäen rajojen sisällä Haapalan lampuotikylässä, jossa hän kuoli vuonna 1931. Pappila näyttää jääneen hänen jälkeensä perikunnalle, joka valvoi Caroluksen ja Hedvigin alaikäisen tyttären Christina Charlotta Nirkon etuja. Lapsen holhoojana on todennäköisesti toiminut Wrede-suvun jäsen. Perikunnan (holhoojien) toimesta rustholli on sitten pikaisesti myyty everstiluutnantti Alexander Modelinille v. 1732.
Näin kuolema kukisti sen, johon mainen mahti ei kyennyt. Vain kuoleman kautta Wrede-suku sai otteen "kapinalinnakkeesta", sen välittömästi myynnillä käsistään poissaattaakseen.
Mutta "kivet huutavat"!
- Pesu Juhani, Pappila - suomalainen rustholli ja hovi
