Lähdekoodi sivulle Noormarkku (kylä)

Noormarkku on kylä Noormarkussa http://www.sukuhistoria.fi/wiki/index.php/Noormarkku

Niilo J. Avellanin artikkelista Tietoja muutamista entisen Ulvilan pitäjän maatiloista. Satakunta - Kotiseutututkimuksia I (http://www.pori.fi/kirjasto/satakuntasarja/Satakuntasarja1.pdf)

Vanhoissa maakirjoissa käytetään Noormarkun (Asiakirjoissa myöskin: Norrmark, Norrmarken.) nimeä niin nykyisestä
Noormarkusta kuin sen läheisyydessä olevasta Finbyyn
kylästäkin puhuttaessa. Finbyyn nimi ei kuitenkaan entisinäkään
aikoina ollut aivan tuntematon, joka nähdään siitä, että sitä ainakin
kahdesti käytetään 1500-luvulta säilyneissä asiakirjoissa. Kaikissa
1400-luvun asiakirjoissa sekä — merkillistä kyllä — eräässä
asiakirjassa vuodelta 1753 tavataan Finby-nimen asemasta nimi
Kainunkylä, joka tätä nykyä on peräti tuntematon. Todennäköistä
on sentähden, että Noormarkun kylän toisen osan nimenä alkuansa
oli Kainunkylä, mutta että seudun ruotsalaiset käyttivät nimeä
Finby, joka vähitellen syrjäytti alkuperäisen Kainunkylä-nimen.

Mikäli tiedetään, puhutaan Noormarkusta ensi kerran v. 1402.
Pyhän Henrikin päivänä mainittuna vuonna lahjoitti Suomen ensimäinen
arkkiteini Henrik Maununpoika »arkkiteinin pöydän hyväksi
» 8 tangon suuruisen tilansa Noormarkussa, sillä tavalla
ansaitaksensa omalle ja vanhempiensa sieluille autuutta. Kauanko
tila arkkiteinin istuimen hallussa pysyi, on tietämätöntä. Kuluu
kokonaista kaksi vuosisataa, ennenkuin Noormarkusta on mitään
muistiinpantavaa tavattavissa. Sen 12 tilaa pysyi 1600-luvun
alkupuoleen asti verotiloina. Siitä lähtien rupeaa Noormarkussa
kuitenkin lahjoitusmaita ilmaantumaan. Luutnantti Olavi Juhananpoika
sai syyskuun 13:ntena päivänä 1603 elinkautiseksi lahjoitukseksi
erään tilan Noormarkussa. Ennen pitkää Olavi Juhananpojan
nimi kuitenkin katoaa maakirjoista. Luutnantti Pietari
Niilonpojan lippukuntaan kuuluva sotamies Sakari Knuutinpoika,
jolta jalka Käkisalmen piirityksessä oli ammuttu, sai 27:ntenä päivänä
marraskuuta 1613 elinkautiseksi lahjoitukseksi yhden Noormarkun
tilan. Lahjoitus uudistettiin 1643 heinäkuun 8:ntena
päivätyllä kunink. kirjeellä. Olipa myöskin Hannu Ragvaldinpoika
Örneramilla, Pietniemen herralla, elokuun 20:ntenä 1614 sekä huhtikuun
8:ntena 1616 päivättyjen kunink. kirjeiden johdosta elinkautisena
lahjoituksena yksi tila Noormarkussa.

Kaikki nyt luetellut lahjoitukset olivat ainoastaan elinkaudeksi
annetut ja joutuivat sentähden lahjoituksen-saajan kuoleman
jälkeen takaisin kruunulle. Mutta useita Noormarkun tiloja annettiin
myöskin rälssiksi. Huhtikuun 15:ntena päivänä 1622 sai päämajoitusmestari
Gotthard Zechler Norrköpingin kokouksen ehdolla
useampia tiloja, joista 7 lienee (Tiedot Zechlerin Noormarkussa omistamien tilojen luvusta vaihtelevat
suuresti. Maakirjoissa vuosilta 1623 ja 1629 mainitaan hänellä olleen
10 tilaa, myöhemmissä maakirjoissa puhutaan milloin 5:stä, milloin 6:sta,
milloin 7:stä tilasta. Todennäköisesti oli näitä kuitenkin 7, siitä päättäen
että Reinhold Böning, joka osti appensa tilat, sai tuomiokirjoien mukaan
kiinnityksen 7:ään tilaan.) ollut Noormarkussa. Omistusoikeutensa
tiloihin sai Zechler 23 p. kesäkuuta 1646 vahvistetuksi.
Pian kuitenkin tilat siirtyivät hänen vävylleen Reinhold Böningille.
Tämä sai v. 1651 kihlakunnanoikeudessa kiinnityksen 3:een tilaan,
jotka hän 30 p. lokakuuta 1648 oli apeitaan ostanut, sekä sen
lisäksi vielä yhteen tilaan, jonka Zechler oli antanut sadan riikintaalerin
ja sadan kuparitaalerin pantiksi ratsumestari Niilo Olavinpojalle,
ja jonka rahasumman Böning oli suorittanut. V. 1656 sai
Reinhold Böning kaiken lisäksi vielä kiinnityksen kolmeen tilaan,
jotka hän myöhemmin oli apeitaan ostanut. Näin joutuivat kaikki
Zechlerin Noormarkussa olevat rälssit Böningin haltuun.

Neljä Noormarkun tilaa liitettiin v. 1651 Porin kreivikuntaan.
Paitsi kreivikuntaan kuuluvia ja Böningin hallussa olevia tiloja,
oli Noormarkussa vielä yksi tila, joka oli annettu eräälle Gabriel
Eskilinpojalle mieliaikaiseksi lahjoitukseksi.

Reduktsionin aikoina tehtiin — 1685:n maakirjan mukaan —
Noormarkun tiloista seuraavat uudet tilat: yksi Liewenin rykmentin
Hammarin komppanian uusijakoinen ratsutila; yksi Rehbinderin
komppaniaan kuuluvan sotamiehen tila; yksi akumenttitila;
yksi jakamaton kruununtila sekä yksi Liewenin rykmentin Hammarin
komppanian luutnantin palkkatila.

Böningin rälssiin kuuluvista tiloista peruutettiin ainakin kolme
vuoden 1683:n verolla, mutta annettiin kuitenkin kymmeneksi vuodeksi
takaisin entiselle omistajalle. Muut rälssitilat olivat 1685:n
maakirjan mukaan edelleenkin jääneet Reinhold Böningin († 1691)
haltuun, mutta, koska Noormarkussa ei sittemmin rälssitiloja mainita,
tuntuu tämä tieto epäilyttävältä.

Noormarkun maatilojen jako muuttuu ennen pitkää, niin että
varsinaisessa Noormarkussa tavataan tästedes seuraavat tilat:
Herrgårdin säteri- ja verorustholli, säteri-osa 2/3 ja vero-osa 1/3
manttaalia, Ollilan verotila, 5/12 mantaalia, Tommilan verotila,
1/2 manttaalia, Vrangin verotila, 1/2 manttaalia, Kleemolan akumenttitila,
2/3 manttaalia, ja Simulan akumenttitila, 1/3 manttaalia,
sekä Finbyyssä: Uotilan verotila, 1/3 manttaalia, Heikkilän verotila,
1/3 manttaalia, Kaharin verotila, 5/12 manttaalia, Kaapelin
verotila, 1/4 manttaalia, Keitingin akumenttitila, 3/4 manttaalia,
Kuurin verotila, 1/3 manttaalia, ja Klemetin verotila, 1/4 manttaalia.

'''Herrgårdin rusthollin''' haltijana oli 1700-luvun alkupuolella
kapteeni Kustaa Böning, Reinhold Böningin poika. Tämä luovutti
kuitenkin rusthollin Porin kauppiaalle, raatimies Adrian
Gottlebenille, jonka isä raatimies Gabriel Gottleben (Puoliso: Kristina Grelsintytär († 1687).) (10/8 1673) Lyypekistä oli muuttanut Poriin ja tullut lavean kauppiassuvun
kantaisäksi. Adrian Gottleben kuoli 31 p. maaliskuuta 1710.
Herrgårdin rustholli joutui nyt hänen leskelleen Saara Niilontytär
Qvistille sekä tämän kuoltua v. 1739 hänen vävylleen kauppias
Kaarle Indebetoulle. (Puoliso: Maria Gottleben.) Tämä myi marraskuun 5:ntenä päivänä
1748 rusthollin Turun piispalle, varakansleri Juhana Browalliukselle,
professori Niilo Hasselbomille sekä M. Svederille ja H.
Lidinille. Vähää myöhemmin ostivat nämä kauppias Adrian
Adrianinpoika Gottlebenin leskeltä Saara Polvianderilta 1/3:n Tommilan
verotilaa. Piispa Browallius myi kuitenkin jo joulukuun
10:ntenä päivänä 1750 omistamansa 1/4:n Herrgårdia sekä 1/12:n Tommilaa
kauppias Niklas Pippingille. Häneltä osti puheena-olevat
maatilanosat maaliskuun 27:ntenä päivänä 1751 kauppias Kustaa
Aadolf Wittfoot, joka entiseltä omisti 2/3:aa Tommilaa. Maaliskuun
6:ntena päivänä 1751 tehtiin Herrgårdin ja Tommilan
omistajien kesken sellainen suostumus, että Hasselbom, Sveder
ja Lidin myivät Wittfootille 1/4:n Herrgårdia 2,942:sta kuparitaalerista,
mutta Wittfoot puolestaan luovutti Hasselbomille, Svederille
ja Lidinille 1/4 :n Tommilaa l,492:sta kuparitaalerista. Tämän
suostumuksen perustuksella tulivat Herrgård ja Tommila
jaetuiksi mainittujen henkilöiden kesken siten, että kauppias Wittfoot
sai puolen Herrgårdia ja puolen Tommilaa, professori Hasselbom
sekä Sveder ja Lidin yhteisesti toisen puolen. Sveder ja
Lidin luovuttivat kuitenkin jo ennen vuotta 1753 osansa asessori
Kristoffer Rappelle. Professori Hasselbom, kauppias Wittfoot ja
asessori Rappe ostivat tammikuun 22:ntena päivänä 1756 Herrgårdin
perinnöksi.

Kauppias Kustaa Aadolf Wittfootin kuoltua v. 1758 joutuivat
hänen maatilansa hänen pojilleen pääkonsuli Arvid Wittfootille
ja kauppias Tuomas Wittfootille. (Puoliso: Ulrika Albertina Weissmann.) Professori Niilo Hasselbomin
(Puoliso: l:ksi Saara Meurman ja 2:ksi Helena Lagerflycht.) kuoltua v. 1764 joutui hänen osansa hänen pojalleen hovioikeudenneuvos
Niilo Hasselbomille,(Puoliso: l:ksi Katarina Margareta Gederraark, 2:ksi Magdalena Hästesko—
Fortuna ja 3:ksi Sofia Albertina Taube.) joka v. 1770 aateloittiin
Fredenskiöldin nimellä. Asessori Rappe taas myi osuutensa Herrgårdiin
ja Tommilaan kornetti Adam Reinhold Weissman von
Weissensteinille. Vuoden 1790:n vaiheilla tapaamme siis Herrgårdin ja Tommilan omistajina pääkonsuli Wittfootin ja kauppias
Wittfootin, joilla kummallakin oli hovioikeudenneuvos Fredenskiöldin,
jolla oli 3/8:aa, sekä kornetti Weissman von Weissensteinin,
jolla oli 1/8 kysymyksessä-olevia tiloja. Hovioikeudenneuvos
Fredenskiöld kuoli 1792. Hänen leskensä Sofia Albertina
Taube hallitsi poikansa kornetti Reinhold Vilhelm Fredenskiöldin
holhoojana miesvainajansa maatiluksia. V. 1795 elokuun 6:ntena
ja lokakuuta 12:ntena päivätyillä kauppakirjoilla myivät A. R.
Weissman von Weissenstein, A. ja T. Wittfoot sekä S. A. Taube
poikansa holhoojana Herrgårdin rusthollin ja Tommilan verotilan
ynnä niihin aikojen kuluessa liitetyt Ollilan ja Vrangin verotilat,
Simulan ja Kleemolan akumenttitilat sekä Längelmäen ja Lampin
yksinäiset verotilat 16,000:sta riikintaalerista kenraaliajutantti
Kaarle Konstantin de Carnallille. Huhtikuun 22:ntena päivänä 1806
annetun lupakirjan nojalla perusti tämä Herrgårdin säterin maalle
Torajärvenjoen vasemmalle rannalle Makkarakosken luo Noormarkun
rautaruukin. De Carnallin kuoltua v. 1832 omistivat tiloja
hänen leskensä Ulrika Charlotta Renström († 1833) sekä hänen
molemmat tyttärensä Katarina Maria Charlotta ja Magdalena
Vilhelmina. Näistä oli edellinen naimisissa laivastokapteenin
Fredrik Frans Wallensträlen ja jälkimäinen Keis. Senaatin oikeusosaston
varapuheenjohtajan salaneuvos Akseli Kustaa Mellinin
kanssa. Wallensträlen kuoltua v. 1857 myivät hänen poikansa
Paavo Emil Wallensträle ja tyttärensä kammarineuvoksetar Martta
Charlotta Stuart 17 p. toukokuuta 1864 omistamansa toisen puolen
Herrgårdin rusthollia kaikkine siihen kuuluvine tilanosineen
varatuomari Kaarle Juhana Lönegrenille,(Puoliso: Anna Helena Björnberg.) joka samaan aikaan
salaneuvos Mellinin perillisiltä osti toisen puolen puheena-olevia
tiloja. Varatuomari Lönegren teki kuitenkin pian vararikon. Lokakuun
17:ntena päivänä 1870 toimitetussa pakkohuutokuupassa osti
kauppaneuvos Antti Ahlström (Puoliso: l:ksi Juhana Liljebladin leski Anna Margareta Längfors
(† 21/11 1870) ja 2:ksi Eva Helena Holmström.) 182,000:sta markasta Herrgårdin,
Simulan, Wrangin, Kleemolan, Ollilan, Tommilan, Finbyyn Uotilan,
Pomarkun kappelissa sijaitsevat Längelmäen tilat sekä Lampin
Kallelan. Kauppaneuvos A. Ahlströmin kuoltua 10 p. toukokuuta
1896 omistavat tiloja hänen perillisensä.

'''Ollilan verotila''' oli 1600-luvun loppupuolella yhdessä Tommilan
kanssa kapteeni Kustaa Böningin ratsutilana. Sen jälkeen
mainitaan Ollila jakamattomana kruununtilana, mutta määrättiin
sittemmin kornetti Berndt Juhana Eneskiöldin palkkatilaksi. Tämä
jätti sen seurakunnan takausta vastaan palkka-apuna Noormarkun
ensimäisen papin Yrjö Kuhlmanin viljeltäväksi, mutta kun tämä
v. 1753 luopui tilasta, luovutti Eneskiöld sen syyskuun 27:ntenä
päivänä samana vuonna asessori Kristoffer Rappelle, joka toukokuussa
1756 osti sen perinnöksi. Jonkun kauppasopimuksen
kautta joutui tila kaikkien Herrgårdin rusthollin osallisten omaksi
ja on sitten seurannut Herrgårdia.

'''Tommilan verotila''' oli v. 1690 Ollilan ohessa kapteeni Kustaa
Böningin ratsutilana. Sitten se oli jonkun aikaa jakamaton kruununtila.
Vähää myöhemmin tehtiin kuitenkin sen toisesta puoliskosta kornetin ja toisesta kihlakunnanvoudin palkkatila. 1700-luvun neljännellä kymmenluvulla joutui molempien puoliskojen
viljelysoikeus kauppias Adrian Adrianpoika Gottlebenille. Tämä osti
kesäkuun 8:ntena päivänä 1747 Tommilan perinnöksi, mutta myi
pian sen jälkeen 2/3:aa siitä Turun kauppiaalle Kustaa Aadolf Wittfootille.
Adrian Gottleben kuoli 1750. Hänen leskensä Saara Polviander
myi nyt Herrgårdin omistajille, Brovalliukselle, Hasselhornille,
Svederille ja Lidinille omistamansa 1/3:n Tommilaa.

'''Vrangin verotila''' oli 1700-luvun keskivälissä kapteeni Fredrik
Dellvikin palkkatilana. Hänen lampuoteinaan viljeli sitä kaksi
talonpoikaa. Nämä luopuivat kuitenkin maistaan, jotka nyt joutuivat
asessori Kristoffer Rappen haltuun, toinen 27 p. toukokuuta
1754, toinen 7 p. elokuuta 1755. Asessori Rappe osti 25 p. toukokuuta
1756 Vrangin perinnöksi. Jonkun kauppasopimuksen kautta
joutui se samaten kuin Ollilakin Herrgärdin rusthollin omistajien
yhteisomaisuudeksi. Vielä nytkin on se mainitun rusthollin yhteydessä.

'''Kleemola ja Simula''' ovat Herrgärdin akumenttitiloja. Talonpoikien
hallusta joutuivat ne 1750-luvulla Herrgårdin omistajille,
jotka 22 p. tammikuuta 1756 ostivat ne perinnöksi ja liittivät ne
päätilaan.

'''Viiki ja Tommilammi''' nimiset uudet, 1/3:n manttalin suuruiset
tilat muodostettiin isossa jaossa v. 1803 Noormarkun kylään kuuluvista
liikamaista. Tilat ovat aina olleet talonpoikien hallussa.

'''Uotilan ja Heikkilän''' tilat Finbyyssä olivat 1600-luvun loppupuolella
yhdistetyt everstiluutnantti Vilhelm von Liebstorpin ratsutilaksi.
Ne näyttävät sitten jonkun aikaa olleen jakamattomana
kruununtilana, mutta erotettiin pian toisistansa. Uotila joutui
hovioikeudenneuvos Niilo Fredenskiöldin ja vihdoin tämän alaikäisen
pojan kornetti Reinhold Vilhelm Fredenskiöldin haltuun.
Viimemainitun holhoojana myi äiti Sofia Albertina Taube 12 p.
lokakuuta 1795 Uotilan kenraali-ajutantti De Carnallille, joka 18 p.
lokakuuta 1797 osti sen perinnöksi. Sen jälkeen on tila seurannut
Herrgårdia. Heikkilä on aina ollut maalaisten hallussa. Sama on
ollut laita melkein kaikkien muidenkin Finbyyn tilojen. Näitä oli
alkuaan neljä: Keitinki, Kaapeli, Kahari ja Klemetti eli Svenssilä,
mutta aikojen kuluessa on kukin näistä tullut jaetuksi useampiin
osiin. Svenssilää omisti vuodesta 1844 kruununnimismies
Otto Magnus Gestrin. Tämän kuoltua v. 1848 joutui tila hänen
leskelleen Amalia Charlotta Branderille sekä muille perillisille.
Nämä luovuttivat sen v. 1867 kamreeri Anian Bäckströmille
(† 1894 l 6 / 9 ) . Nykyänsä omistaa Svenssilää viimemainitun leski
Augusta Bäckström.
==Lähteet==
* Niilo J. Avellan: Tietoja muutamista entisen Ulvilan pitäjän maatilosta. Satakunta - Kotiseutututkimuksia I [http://www.satakuntalainenosakunta.fi/satakuntasarja/pdf/Satakuntasarja_I.pdf]